Angus & Julia Stone – Raukeaa kesäpäivien folkmusiikkia

Virittäydy edessä häämöttävään intiaanikesään!

Ajattelin laittaa näin sadepäivän piristykseksi vinkin levystä, joka vie kuuntelijan lämpimien ja pehmeän samettisten kesäpäivien ja -iltojen hartaan raukeaan olotilaan.

angus & julia stone

Australialaisten folk rock- muusikkojen Julia Stonen ja Angus Stonen kolmas ja uusin yhteinen studio albumi on sekoitus folkmusiikin haurautta ja melodisuutta hitusella rullaavaa popmeininkiä. Herkän kauniit melodiat on yhdistetty rosoisiin lyriikoihin ja tarinat kappaleiden taustalla ovat vahvat. Vaikka tarinan kerronta on vahvaa, musiikkiin voi kuitenkin hyvin asennoitua myös niin, ettei keskity niinkään sanoihin vaan antaa sointujen soljua kevyesti mielen sopukoissa ja rentouttaa. Rentoutumisen takaa myös sisarusten hämmästyttävän harmoninen laulu. Itse en ainakaan osaisi isoveljeni kanssa laulaa yhtä soinnukkaasti 🙂

Folkmusiikki on yllättävän moniulotteista ja vuosikymmenien aikana sekoittunut muiden musiikkityylien kanssa. Folk rock syntyi 1960-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa, kun perinteinen amerikkalainen kansanmusiikki alkoi saada vaikutteita uudesta rock- musiikkityylistä. Indie folk taas syntyi 1990- luvulla, kun indie rock- muusikot ottivat vaikutteita folk- ja countrymusiikista. Erityisesti muutaman viime vuoden aikana folkmusiikki on maailmanlaajuisesti noussut pinnalle ja tänäkin kesänä monien festareiden esiintyjäkaartiin lukeutuu folk rock- tai indie folk- bändi tai artisti, mm. Julia ja Angus Stonen voi nähdä Ilosaarirockissa Joensuussa.

Käy varaamassa itsellesi tämä levy sekä tutustu listaan uudemmista ja vanhemmista folkmuusikoista ja –yhtyeistä tästä.

Nuorten kirjasto