Angus & Julia Stone – Raukeaa kesäpäivien folkmusiikkia

Virittäydy edessä häämöttävään intiaanikesään!

Ajattelin laittaa näin sadepäivän piristykseksi vinkin levystä, joka vie kuuntelijan lämpimien ja pehmeän samettisten kesäpäivien ja -iltojen hartaan raukeaan olotilaan.

angus & julia stone

Australialaisten folk rock- muusikkojen Julia Stonen ja Angus Stonen kolmas ja uusin yhteinen studio albumi on sekoitus folkmusiikin haurautta ja melodisuutta hitusella rullaavaa popmeininkiä. Herkän kauniit melodiat on yhdistetty rosoisiin lyriikoihin ja tarinat kappaleiden taustalla ovat vahvat. Vaikka tarinan kerronta on vahvaa, musiikkiin voi kuitenkin hyvin asennoitua myös niin, ettei keskity niinkään sanoihin vaan antaa sointujen soljua kevyesti mielen sopukoissa ja rentouttaa. Rentoutumisen takaa myös sisarusten hämmästyttävän harmoninen laulu. Itse en ainakaan osaisi isoveljeni kanssa laulaa yhtä soinnukkaasti 🙂

Folkmusiikki on yllättävän moniulotteista ja vuosikymmenien aikana sekoittunut muiden musiikkityylien kanssa. Folk rock syntyi 1960-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa, kun perinteinen amerikkalainen kansanmusiikki alkoi saada vaikutteita uudesta rock- musiikkityylistä. Indie folk taas syntyi 1990- luvulla, kun indie rock- muusikot ottivat vaikutteita folk- ja countrymusiikista. Erityisesti muutaman viime vuoden aikana folkmusiikki on maailmanlaajuisesti noussut pinnalle ja tänäkin kesänä monien festareiden esiintyjäkaartiin lukeutuu folk rock- tai indie folk- bändi tai artisti, mm. Julia ja Angus Stonen voi nähdä Ilosaarirockissa Joensuussa.

Käy varaamassa itsellesi tämä levy sekä tutustu listaan uudemmista ja vanhemmista folkmuusikoista ja –yhtyeistä tästä.

Nuorten kirjasto

Haasteita ja tavoitteita

Lukuviikko alkaa pikkuhiljaa saapumaan pääteasemalleen, mutta vaikka virallinen viikko loppuukin, aina on aikaa hyvälle tarinalle. Jos siis tämän viikon aikana aloitit jonkin kirjan, haastan sinut lukemaan sen myös loppuun! 🙂

Olen aina ollut kiinnostunut kirjoista, tai oikeastaan paremminkin tarinoista. Mutta olen siinä mielessä erilainen lukija, että luen nykyään kaiken mahdollisuuksien mukaan aina englanniksi. Tämä ei toki kuitenkaan ole kannanotto kotoista kieltämme vastaan, vaan ihan henkilökohtainen mieltymys kokea tarinat ja mielikuvitusmaailmat tuolla toisella kielellä. Toisaalta se voi olla myös jääräpäinen tottumus – kun on kerran päästy alkuun, niin jatketaan samaan malliin! 🙂

Aloitin englanniksi lukemisen ylä-asteen ja lukion välisenä kesänä, kun juuri ilmestynyt Harry Potter and the Order of the Phoenix ei ollut vielä saatavilla muulla kielellä kuin englanniksi – ja pakkohan se oli päästä heti lukemaan. Sain tuon kirjan lainaan kaveriltani ja päätin kokeilla, osaisinko lukea muutakin kuin kouluesseitä ja oppikirjojen lyhyitä tekstejä englanniksi. Olin toki pelannut paljon pelejä joiden tarinat tuohon aikaan alkoivat myös pikkuhiljaa kehittymään narratiivisempaan suuntaan, mutta niiden tarinoiden seuraaminen ei vaatinut vielä laajempaa sanavarastoa.

Alkutaival oli tietenkin hyvin takkuista, mutta tuttu, kiinnostava maailma ja tutut hahmot (joskin eri nimiset!) varmasti auttoivat kärsivällisesti kahlaamaan kirjan läpi vähän väliä sanakirjaan tukeutuen. Lienee puhdasta ironiaa, että satuin saamaan tuohon hommaan kirjasarjan pisimmän teoksen 🙂 Mutta loppujen lopuksi se ei vaatinut kuin paljon aikaa ja viimeisenkin sivun luettuani fiilis oli luonnollisesti aika mahtava.

Siinä missä videopelit enemmän tai vähemmän opettivat minulle englannin kielitaidon, englanninkielinen kirjallisuus on syventänyt luetun ymmärtämistäni ja kasvattaneet sanavarastoani huomattavasti. En ole edelleenkään mitenkään erityisen hyvä puhumaan englantia, mutta luen ja kirjoitan sitä kyllä sujuvasti.

Jos siis alussa haastoin sinut lukemaan, niin nyt haastan sinut haastamaan itsesi opettelemaan jonkin aluksi hankalalta tuntuvan asian, olipa se sitten englanniksi lukeminen, kitaran soittaminen, koodaaminen tai vaikkapa vaikean pelin läpäiseminen. Jos se vaikuttaa sinusta kiinnostavalta, on se hyvin luultavasti vaivan arvoista! 🙂

Nuorten kirjasto

Kirjanautti vai Kirjaholisti?

Luen paljon ja lähes jatkuvasti: kirjoja, sarjakuvia, sanomalehtiä, mainoksia, arvosteluja ja paljon muutakin, jota en nyt jaksa muistaa. Millainen minä sitten olen lukijana? Sitä en ole tullut aiemmin oikeastaan pohtineeksi. En missään nimessä ole ainakaan järjestelmällinen: tälläkin hetkellä luen kahta, tai jonakin päivinä kolmeakin kirjaa rinnakkain. Ei kuulosta kovin järkevältä vai mitä.

Itselleni lukeminen on aina ollut tärkeää ja sen avulla voin rentoutua, paeta arjen harmautta tai vaan kadottaa itseni hetkeksi muihin maailmoihin, ennen kuin on aika taas palata maan pinnalle.

Olen mielialalukija: luen usein kirjoja jotka joko peilaavat sen hetkistä sielunmaisemaani tai sitten kirjoja, jotka toimivat mielialaa kohottavina ja piristävinä, energisoivina elämyksinä.

Olen sarjakuvien lukija: luen paljon sarjakuvia aika lailla ilman genrerajoja: mitä mustempaa huumori on sitä kovempaa tämä lukija nauraa, etenkin sarjakuva – anarkistin Hugleikur Dagssonin tuotanto kutittelee minun huumorihermoani juuri oikeasta kohdasta.

Olen sanomalehtien lukija: jos sarjakuvat ja urheilusivut riittävät tämän tittelin saamiseksi niin kyllä. J

Juuri makuni sarjakuvien suhteen on saanut osakseen kummastusta ja ihmetystä: miten tuo muka on hauskaa? Mitä tuommoisen roskan lukeminen kertoo lukijastaan? Myös verbaalivirtuoosi Juha Vuorisen vähintäänkin värikäs tuotanto on toisinaan tuomittu lukukelvottomaksi. Se ei minun tahtiani hidasta, makuasioistahan ei voi, eikä pidäkään kiistellä. Huolestuneille kansalaisille todettakoon, että luen toki myös ”oikeita” kirjoja.

No minkälainen lukija minä sitten olen? Olen kai jotain Kirjanautin ja Kirjaholistin välimaastosta.

Nuorten kirjasto

Voiko peilikuvaansa muuttaa?

Kirjastoon saadaan aina säännöllisin väliajoin viikoksi TET-jaksolaisia. Seuraavan vinkin lukuviikolle aika rankasta aiheesta onkin kirjoittanut kahdeksasluokkalainen Marica:

112 vihaan itseäni on Linnea Parkkosen kirjoittama nuorten romaani syömishäiriöstä ja nuorten kohtaamista sosiaalisista ongelmista.

15-vuotiaan Lillin elämä ei ole mitenkään hohdokasta, ulkonäköpaineet painavat mielessä eikä pelikuva tunnu miellyttävän millään. Isän alkoholismin piilotteleminen luo ylimääräisen stressin ja hautaa pelkoa mielen perukoille. Arvosanojakin pitäisi kohottaa lukiota varten, mutta siihen tarvittavaa motivaatiota on vaikea löytää.

Lilli katsoo kadehtivasti ylöspäin luokkansa muita tyttöjä, varsinkin pitkää hoikkaa ja fiksua Daniellaa joka tuntuu onnistuvan kaikessa paremmin. Lopulta Lilli päättää, ettei alennu enää kakkoseksi, vaan muuttuu kauniiksi ja laihaksi.. Syömisen välttely tekee tiukkaa, ja kätkee Lillin valheiden verhon taakse. Lilli ei itse ymmärrä ongelmaansa, yrittää vain päästä ylimääräisestä eroon. Sisko on tässä välissä jo huomannut, ja alkaa patistaa Lilliä syömään. Lilli ahdistuu näistä vaatimuksista, ei hän halua muuttua takaisin lihavaksi Löllöksi. Juostessaan koulun coopperia, hän vetää itsensä äärirajoille ja pyörtyy kentälle. Tämän johdosta, hän pääsee lastensairaalan syömishäiriö klinikalle. Toipumisessa menee kauan ja vaikka Lilli kuinka haluaisi, hän ei pääse anoreksiasta koskaan täysin eroon.

Kirjassa sulaudutaan hyvin anorektisen teinin elämään. Äärimmäistä anoreksiaa kuvaavassa kirjassa keskitytään paljon Lillin elämään. Kirjassa tuodaan esiin myös hyvin anorektisen lähiomaisten tunteita, ja kuinka syömishäiriö koskee koko perhettä. Kirjassa saatetaan kuvata syömishäiriötä melko raa’asti, ja se on hyvin keskeinen osa koko kirjaa. Ihan nuorimmille lukijoille kirja ei välttämättä ole sopiva, mutta nuorille se on varsin opettavainen ja kiinnostava tarina.

112vihaanitseäni

Nuorten kirjasto

Ihastusta ilmassa!

Näin Lukuviikon kunniaksi päätin pitkän harkinnan jälkeen paljastaa teille ihastuneeni. Ihastukseni kohde on kaikkea mahdollista; sopivan pituinen, tyylikäs, helposti lähestyttävä, kaunis, koskettava, voimaannuttava… Ah, täydellinen siis! ❤ Joku jo ehkä aavisteleekin, että kyseessä on kirja; oikein aavistettu. 🙂 Kirsti Kurosen teos Paha puuska on runomuotoinen tarina Laurin itsemurhasta. Kirja kertoo ennen kaikkea tunteista, ajatuksista ja kysymyksistä, joita itsemurhan tehneen Laurin sisko käy läpi. Mukana on myös sopivassa suhteessa lohdullisia ajatuksia ja kaunis viesti siitä, että kaikesta huolimatta elämä jatkuu. Kirja on kansikuvaansa myöten tyylikäs kokonaisuus koskettavasta aiheesta ilman turhaa ”mässäilyä”.  Tämä kirja on pakko lukea heti kannesta kanteen. I LOVE IT!!

Paha puuska