Pieni kirja kätkee yllätyksen

Löysin eräästä käsityökaupasta vähän erilaisen kirjan. Pienen punaisen samettipäällysteisen kirjan sivut ovat huovutettua villaa. Hetken ihmeteltyäni kirjan merkitystä, myyjä kertoi, että se on neulakirja, keskiaikainen keksintö:)

Mielestäni aivan ihastuttava idea ja käsistään kätevälle löytyy netistä teko-ohjeet. Siitä vain jouluksi askartelemaan:)

kansisisältö

Pimeässäkin voi tanssia

Tämä päivitys on omistettu Suomen omille beyonceille, taylorswifteille ja jayzeille. Tai itse asiassa mitäpä vertaamaan, suomen muusikot ovat nimittäin aivan omaa luokkaansa! Nämä tähden osallistuvat oman musiikkinsa sanoitukseen, säveltämiseen ja työskentelevät otsa hiessä treenisaleilla, studioilla ja lavoilla, jotta me voisimme tanssia syksyn pimeydessäkin.

deLahden pääkirjaston Nuorten tilassa voi käydä lukaisemassa Vain elämää- sarjaa parhaillaan tähdittävän Sannin lokakuun Demissä ilmestyneen haastattelun. Aikaisemmin ilmestyneet Demit voit lainata myös kotiin! Sanni itse oikaisi Demi-kannen otsikointia Facebookissa: ”Mun mielestä ei oo tärkeetä olla paras. Sehän tarkottais virheettömyyttä ja god däämn multa sitä säröö löytyy. Aina löytyy joku nopeempi, kauniimpi, pidempi, lyhyempi, parempi. Se on täysin fine. Ei sillä oo lopulta mitään väliä kuka voittaa tai potkasee pallon tutkaan koviten jos tekee sen rakkaudesta lajiin.” Asiaa!

32046911_800_800Anna Abreu tuo valoa syksyn hämärään juuri julkaistulla Ayo-singlellä. Siitä tämän postauksen nimikin: pimeässäkin voi tanssia! Naisen päätös vaihtaa laulukieli suomeen ei ole ollut väärä. Vielä ei tiedetä milloin Annan seuraava albumi ilmestyy, mutta Ayo ja aiemmin julkaistu Bandana-single saa odottamaan sitä kuin kuuta nousevaa! Odotellessa voi fiilistellä naisen aikaisemmin ilmestyneitä albumeita: varaa tästä!

428523Edellä mainittuja naistähtejä hieman tuntemattomampi,  mm. Paperi-T:n ja Mäkin kanssa yhteistyötä tehnyt Adi L Hasla, julkaisi vastikään debyyttialbuminsa. Habiturientti sulattaa mahdollisen alkusyksyn aiheuttaman kohmeen tuota pikaa. Ainakin Adilta löytyy asennetta. Vaikka Adi L Haslan levyltä löytyy kappaleita (Hyi!) , joita tämä kirjastotäti ei konsanaan suostu kuuntelemaan, on levyllä mukana myös koko perheen matskua kuten rakkausräpäytys Jäihin. Jos haluat tutustua Adin uutukaiseen, klikkaa kuvaa ja varaa Habiturientti!

-Jenna

Terapian tarpeessa?

Syksy ja sateet ovat saavuttaneet Lahden kuluvan päivän aikana. Olen kuullut huhuja vaanivasta syysmasennuksesta, joten siltä välttyäkseni hiippailen Lahden kaupunginkirjaston nuortentilaan. Löytäisinkö täältä jotain, mikä pitäisi alakulon ja terapian tarpeen loitolla? Löydänpä hyvinkin; uutuushyllyssä komeilee nimittäin loistavia teoksia, kuten Jarkko Vehniäisen Kamala luonto: Pieruterapia. Hymy nousee huulille jo kyseistä kirjaa selaillessani. Pieruterapian lisäksi virkkaamaan opetteleminen voisi toimia pienen esille pyrkivän ”masiksen” karkotuksessa hyvin, siispä matkaani tarttuu myös Nicki Trenchin kirja Opi virkkaamaan – aloittelijasta taitajaksi. Ja jotten nyt aivan virkkaavaksi ilopilleriksi ryhtyisi, niin illalla paneudun Tea Tauriaisen System Error – teokseen. Olen nimittäin kuullut huhua, että tämän kirjan sydäntä raastavat ajatukset ovat todella lukemisen arvoisia.

Nyt sateenvarjot esiin ja joukolla kohti kirjastoa!

Hymyä päivääsi toivoo Anna! 🙂 🙂

image

Piiri pieni pyörii…

Terkkuja Renkomäen kirjastosta, yhdestä Lahden lähikirjastosta! 🙂 Olemme erittäin vilkas pieni kirjasto, mutta asiakaskunnastamme on lähes kokonaan kateissa nuoriso. Missä te olette? Tulkaa tänne, meille, Renkomäen kirjastoon!

image

Erityisen hyvä syy Renksussa asioimiseen on syksyllä pystyyn polkaistava nuorten lukupiiri, joka on tarkoitettu 6.-8. -luokkalaisille. Lukupiirissä pääsee ruotimaan porukalla kirjaa, jonka kaikki piiriläiset ovat edellisen kuukauden aikana lukeneet. Lukufiiliksiä voi jakaa myös lukemisen ohessa #hashtagillä Instagramissa sekä piirin yhteisessä Whatsapp-ryhmässä.
Liity mukaan joukkoon hilpeään – tule ensimmäiseen kokoontumiseen perjantaina 18.9. klo 15.30-16. Ryhmän muodostamiseen tarvitsemme vähintään kuusi innokasta nuorta lukijaa, joten tuo mukaan ystäväsikin! 🙂 Jos et pääse paikalle 18.9., voit ilmoittautua mukaan myös soittamalla tai laittamalla viestiä numeroon 044-4163777 tai käväisemällä Renkomäen kirjastossa henkilökunnan juttusilla (osoite Orimattilantie 103, 15680 Lahti).

image

Lukemisiin! 🙂

Terkuin,
Katja

Lahti on Maalauksellinen Kaupunki

Graffitien maalausta pidetään usein töhertelynä, ilkivaltana ja paikkojen sotkemisena. Tämä väärinkäsitys on onneksi viime vuosien aikana hienosti korjattu Lahdessa! 🙂

nimetön

Moni on varmasti huomannut upeat graffitimaalauskoristukset eri puolilla kaupunkia mm. sähkökaapeissa ja alikulkutunneleissa. Näiden taideteosten takana on ollut Inspiksen Maalauksellinen Kaupunki- projektissa mukana olleet lahjakkaat graffititaiteilijat. Maalauksellinen Kaupunki- projekti  pyrkii muuttamaan Lahden kaupunkikuvaa visuaalisesti paremmaksi ja tekemään Lahdesta maineikkaan graffiti- ja maalauskulttuurin keskuksen. Hienoja tavoitteita, jotka ovat mielestäni jo toteutuneetkin todella hyvin. Projekti on saannut pelkkää kiitosta ja positiivista huomiota Lahdessa ja mitä enemmän nämä graffitimestarit pääsevät taitojaan näyttämään, sitä varmemmin  maine leviää myös yhä paremmin muualle Suomeen.

original_525218_25d7d9d54c2941af9008b92cafc8a2f6

 

Tulevana lauantaina 5.9. vietetään Lahden Taidelauantaita ja graffititaiteesta pääsee  nauttimaan Lahden kaupungin kirjastolle Kirjasto meets art graffitimaalausnäytöksessä klo 12-14. Näytöksen aikana viideltä graffitimaalarilta voi kysellä vinkkejä harrastuksesta jos mieltäsi askarruttaa vaikkapa missä graffitimaalausta pääsee harrastamaan tai mistä hankkia maalausvälineet. Yksi maalareista on Jarko Manninen, jonka teoksiin voit tutustua vaikkapa tämän blogin kautta.

Katutaidekulttuuriin liittyy toki myös musiikki ja Taidelauantain Kirjasto meets art tapahtumassa siitä vastaa Melukylä dj’t.

Tule siis tapaamaan Lahden katukulttuuritaiteilijoita, maalareita ja  muusikoita, ja nauttimaan Taidelauantain ilmapiiristä Lahden pääkirjastolle 🙂

Tervetuloa!